Kengät, jotka sopivat bändin imagoon ja puvustukseen? Tätä mielenkiintoisempaa projektia ei voi musiikinystävä toivoakaan! Voit nähdä kengät suomalaisen metalliyhtye Ember Fallsin vokalistin, Tuomas Välimaan, jaloissa 🙂
Tästä postauksesta löydät nopean katsauksen keikkakenkien syntyyn. En siis käy läpi yksityiskohtaisesti ihan kaikkia jalkineen valmistuksen työvaiheita, joita on mallista riippuen muutamista kymmenistä jopa pariin sataan. Ja kuten tulet huomaamaan, nopeastakin katsauksesta saa pitkän tekstin! Tulen kertomaan tulevaisuudessa tarkemmin, vaihe vaiheelta hieman yksinkertaisemman jalkineen synnystä 😊
Projektia aloittaessamme toivon aina, että meillä on joitakin lähtökohtia suunnittelulle: asiakaslähtöisessä suunnittelussa tuotetta on vaikea lähteä toteuttamaan täysin nollasta. Voit esittää minulle toiveita sanallisessa muodossa kengän värimaailmasta ja rakenteesta, tai esimerkiksi referenssikuvia, kuten tässä tapauksessa. Jos sinua kiinnostaa tilata omat ”keikkakengät”, löydät ohjeita omien kenkiesi suunnitteluun ”Suunnitellaan yhdessä unelmiesi kengät” -blogipostauksesta. ”Suunnitellaan yhdessä” on siis apuväline sinulle, jotta osaisit hieman kertoa mitä tyyliä lähdemme hakemaan. Lopullinen suunnittelu on tietenkin minun käsissäni, joten ei tarvitse säikähtää! 😊
Ja sitten mennään..
Keikkakenkäprojekti alkoi siitä, että valitsimme lestin yhdessä asiakkaan kanssa. Sen jälkeen luonnostelin x määrän kenkiä saamieni inspiraatiokuvien pohjalta. Lähettelimme kuvia edestakaisin ja muokkasin niitä, kunnes olimme siinä pisteessä, että lopullinen malli oli löytynyt. Siispä ei muuta kuin eteenpäin ja kohti teknistä suunnittelutyötä, eli kaavoitusta.
Kaavoitustyöt ovat hauskoja. Usein tulee mietittyä, miten paljon viivoja mahtuu yksinkertaisenkin kengän kaavoihin. Eli mitä mutkikkaammat jalkineet, sitä enemmän viivoja. Kengän valmistuksessa on käytettävissä erilaisia saumoja ja saumanvaroja, joiden täytyy olla kaavoissa millilleen oikein. Näissä kaavoissa osia, viivoja ja merkkejä oli ennätysmäärä ja useasti mietinkin, että kuka suunnitteli näin ”haastavat” jalkineet.
Kaavoista prototyypiksi
Kengät on mahdollista tehdä suoraan kaavoituksen jälkeen, mutta se on riskaabelia. Kaavoituksessa on voinut tapahtua pieni tai suurikin virhe, jolloin päällinen ei yksinkertaisesti istu lestille. Tästä syystä on aina suositeltavaa tehdä prototyyppi, joka toimii sekä kaavojen testauksessa että myös sovituskappaleena. Mittatilauskengissä prototyyppi on ehdoton. Mallikappaleen sovituksen jälkeen on kaavoihin mahdollista tehdä vielä muutoksia.
Tässä tapauksessa sovituskappaleen tärkeys taas korostui: ilmeni, että kenkä ahistaa hieman kärjen sivuilta, joten lisäsin lestille muutaman millimetrin verran laajuutta. Muutimme myös yhteistuumin asiakkaan kanssa paria linjaa, jotta lopputuloksesta tuli oikeasti mieleinen.
Tuleeko niistä oikeasti kengät?
Tarvittavat kaavojen muutostyöt oli nyt tehty. Tästä alkoi oikeiden kenkien valmistaminen.
Valitsimme päälliseen mustaa ja punaista nappaa sekä vuoriksi lammasta. Kaavojen asettelu vuodalle on tarkkaa puuhaa: vuota venyy eri osista eri tavalla, mutta jalkineessa kappaleiden täytyy venyä kengän leveys-, ei pituussuunnassa. Nahassa on usein myös reikiä ja naarmuja, joita ei kenkiin haluta. Laadukkaan nahkavuodan hinta on kuitenkin sellainen, että hukkaa halutaan mahdollisimman vähän. Hukkaa tulee kuitenkin väistämättä aina, joten jatkojalostan itse hukkapalat esimerkiksi avaimenperiin ja koruihin!
Kaavat jäljitellään ääriviivojen ja tarvittavien merkkien osalta nahan pintaan hopeakynällä. Käytän itse turkisveistä leikkaamisessa, sillä se istuu käteeni parhaiten. Veitsen asento vaikuttaa leikkuujälkeen, joten mietin aina etukäteen mistä suunnasta leikkaan minkäkin osan. Etenkin raakareunat, eli näkyville jäävät reunat olisi hyvä saada leikattua yhtenäisellä vedolla, jotta veitsen kulma ei muutu matkalla.
Kun kaikki osat oli leikattu ja varmistettu, että ne täsmäsivät kaavoihin, aloin muodontamaan kengän etuosia. Jouduin ensin sahaamaan ja höyläämään erillisen muodonnusmuotin, joka syntyikin näppärästi paksummasta liimapuulevystä. Muodonnus oli kaikista työläin vaihe, sillä minulla oli vain yksi muotti ja neljä muodonnettavaa kappaletta. Nahan täytyi olla läpimärkä, jotta sain sen venytettyä pikkuhiljaa muotille. Annoin aina osien kuivua yön yli, jotta ne myös jäivät haluamaani muotoon.
Kun etuosat olivat kuivuneet ja leikattu lopulliseen muotoonsa, oli aika tehdä tarvittavat reunojen ohennukset. Jotkut tekevät ohennukset veitsellä, mutta itse käytän reunanohennuskonetta. Se helpottaa ja nopeuttaa työtä huomattavasti, sillä koneesta pystyy helposti säätämään ohennuksen leveyden, paksuuden ja kulman.
Nahka ohennetaan aina taka- eli haljaspuolelta. Itse käytän pääasiassa seuraavanlaisia ohennuksia:
- Allemeno-ohennus: tehdään aina, kun kaksi nahkaa menee päällekkäin (limisauma). Alimmaiseksi jäävän kappaleen reuna ohennetaan.
- Umpisaumaohennus: kaksi nahkaa ommellaan reunoistaan yhteen ja sauma avataan. Umpisaumaa käytetään perinteisesti kengän takasaumassa. Ohennetaan kummankin kappaleen reuna.
- Viikausohennus: viikauksella tarkoitetaan sitä, että esim. kengän varrensuun reuna taitetaan kaksin kerroin, jolloin siitä tulee viimeistellymmän näköinen. Reuna ohennetaan niin ohueksi, että se on kaksin kerroin taitettuna yhtä paksu, kuin täysvahva nahka.
Ohennusten jälkeen tein muut tarvittavat valmistelut ennen ompeluun ryhtymistä: maalasin raakareunat, laseroin logoni sekä lyhensin vetoketjut.
Nahan ompelu on parasta!
Kenkien kasaaminen on monivaiheista puuhaa ja se onkin ehdoton suosikkini. Tässä palapeli alkaa vihdoin todella muotoutumaan jalkineeksi.
Ompeluvaiheet täytyy suunnitella etukäteen: mitkä osat ommellaan ensin, missä vaiheessa mahdolliset nepparit yms. kannattaa laittaa. Nahkakengässä kasataan yleensä aina ensin päällinen ja vuori erikseen ja sitten lopuksi yhdistetään ne. Minulla on tapana apuliimata kaikki päällekkäin menevät osat, muuten käytän klipsejä pitämään kappaleet yhdessä. Liimana käytän Renia Ortec -kontaktiliimaa, joka toimii minulla kaikissa valmistuksen työvaiheissa.
Verstaaltani löytyy neljä erilaista ompelukonetta: taso-, tolppa-, siksak- ja silinteriompelukoneet. Tasokone on hyvä isojen ja tasaisten pintojen ompeluun, esimerkiksi koristetikkauksiin. Tolppakone on minun lempikoneeni, sillä kun pystyy ompelemaan ihan kaikkea ja ilman sitä kengän viimeiset tikkaukset, eli ympäriompelu on haastavaa. Siksak-konetta käytän mm. kengän varsikappaleiden yhdistämisessä, jos taakse tulee kinneri (ns. nahkasuikale peittämään takasauman), kuten näissä kengissä. Silinterikone on korjaavan suutarin tärkein väline.
Ommeltaessa koneella käytän polyesterilankaa, joka päätellään polttamalla. Lankojen paksuudesta puhuttaessa käytetään yleensä etuliitettä N (tai NM) ja paksuuksia löytyy ohuimmasta alkaen mm. 15/20/30/40/60. N40 on yleisin kengissä käytetty paksuus, N20 sopii taas hyvin koristetikkauksiin. Näissä kengissä käytin mustaa ja punaista N40 lankaa.
Nopeasti kerrottuna keikkakenkien ompelujärjestys oli tällainen:
- Vetoketjut paikalleen
- Takasaumat siksakilla
- Kinnerit takasaumojen päälle
- Takaleiden ”halkioihin” umpisaumat, takaleet paikoilleen
- Remmien ja niiden vuorien yhdistäminen, remmit etuosien alle kiinni
- Varsikappaleiden etu-umpisaumojen ompelu
- Etuosien mustat ja punaiset osat yhteen
- Etuosat paikalleen
- Kärkikappaleet paikalleen
- Vuorien kasaus
- Kenkien ympäriompelu
- Vetoketjun ompelu kiinni myös vuoriin
Näihin kenkiin tuli viikattuja reunoja (se kaksin kerroin taitettu reuna): viikasin sekä etuosien mustat reunat että varrensuut. Viikauksessa hakitetaan kappaleiden ulkokaaret ja lovetaan sisäkaaret, jotta nahka taittuu kaarilta nätisti. Sitten levitetään liimat, laitetaan viikausnauha tukemaan reunaa, käännetään ja naputellaan vasaralla reuna tasaiseksi. Tein viikaukset takasaumojen ompelun jälkeen, ennen kinnereiden ompelua. Remmeissä käytin automoto-neppareita, joita varten tein reiät reikäpihdeillä ja asensin nepparit sekä remmeihin että päälliseen ennen vuorin ja päällisen yhdistämistä. Kun kenkä oli kokonaisuudessaan ommeltu, leikkasin vuorista ylimääräiset, varren yli tulevat reunat saksilla pois (ns. puhtaaksileikkuuvara, 5mm).
Pieni vinkki: Nahan ompelu vaatii tarkkuutta, sillä neulan tekemä reikä jää valitettavasti näkyviin. Niinpä on parempi antaa vikatikkien jäädä, kuin purkaa ja yrittää ommella vierestä uudelleen.
Lestille mars
Kenkä tarvitsee tietysti valmistuakseen muutakin kuin lestin ja päällisen. Jalkineessa on aina sisä- eli pinkopohja, johon päällinen kiinnitetään. Korollisessa kengässä pinkopohjaan kiinnitetään lenkkirauta ja -pahvi, joiden tehtävänä on pitää kenkä muodossaan. Valitsen pinkopohjamateriaaliksi kengän muista materiaaleista ja käyttötarkoituksesta riippuen joko pinkopohjapahvin (Texon) tai parkkinahan. Näissä käytin Texonia sen keveyden vuoksi.
Pinkopohjan lisäksi komponentteihin kuuluvat kovikkeet, eli kärki- ja kantakovikkeeet. Niiden materiaalit valitsen niin ikään muuhun kenkään sopivaksi, eli nahkakenkään pääsääntöisesti parkkinahasta valmistetut kovikkeet, jotka kovetetaan puuliimalla. Ns. vegekenkiin, eli kangas- tai keinoainekenkiin käytän lämmön avulla muovailtavaa levymateriaalia. Kovikkeiden reunat ohennetaan nolliin, jotta ne eivät paista päällisen läpi pinnauksen jälkeen. Kantakovike liimataan valmiiksi kiinni vuoriin ennen pinkomiseen ryhtymistä.
Pinkomiseen tarvitaan siihen suunnitellut pinkomistolppa (pinkoa voi myös sylissä, mutta se on haastavaa) sekä pinkopihdit, joista löytyy yhdistettynä pihdit kappaleiden vetämistä varten sekä ”vasaramainen” pää naulojen lyömistä varten. Lestissä on holkki, jotta se saadaan lepäämään pinkotolppaan ylösalaisin. Sen tarkemmin tässä postauksessa kertomatta, pinkominen tapahtuu näin (huomaa – minun verstaallani): vuorin ja päällisen pinkovaroihin sekä pinkopohjaan levitetään liimaa ja varovasti vedetään pinkopihdeillä nahkoja niin, että saadaan päällinen istumaan tiukasti lestille. Pinkominen aloitetaan kannasta ja edetään pikkuhiljaa lestin kärkeen, missä vuori pingotaan ensin yksinään: väliin laitetaan kärkikovikkeet ja sitten pingotaan päällinen loppuun. Naputellaan ja naulataan/niitataan vielä nahat pinkopohjaan kiinni, jotta liimat saavat kuivua rauhassa eikä päällinen pääse elämään.
Pinkominen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Aina välillä on tarkistettava, että kengät näyttävät samalta, eikä toinen vinksota miten sattuu. Lisäksi nahkoja ei parane vetää liian lujaa: etenkin ohuempi nahka saattaa revetä.
Pohja viimeistelee kengän
Ennen varsinaista pohjitusta karhennetaan pinkovarat ja täytetään niiden väliin jäävä ”monttu” tasaiseksi. Käytän täyttöön yleensä korkkia, sillä sitä on helppo hioa. Rakensin näihin kenkiin ulkopohjan kevytsolukumista (EVA). Liimasin EVA:t kiinni ja hioin pohjia viimeistelykoneella eli putsilla, kunnes ne olivat haluamassani kiilapohjamaisessa muodossa. Hioessani käytän apuna metalliviivainta pohjien tasaisuuden varmistamisessa. Painan myös pohjaa pöytää vasten nähdäkseni, ettei kenkä ”keiku”. Lisäksi vertailen pohjia toisiinsa usein, jotta ne pysyvät saman korkuisina ja muotoisina. Tämän jälkeen leikkasin, karhensin ja liimasin kulutuspinnan paikalleen. Viimeistelin pohjan vielä asiakkaan valitsemalla reunanauhakumilla.
Pohjauksen jälkeen oli vihdoin viimeisten silausten aika: otin kengät pois lestiltä, leikkasin vuorin halki vetoketjun vierestä, leikkasin pohjavuorit ja liimasin ne paikalleen sekä pyyhin ylimääräiset liat ja liimat pois. Lopuksi vielä hyvää kenkien suoja-ainetta päälle, ja kengät olivat valmiit luovutettaviksi.
Viimeisen sovituksen aika
En tiedä mitään ihanampaa, kuin lopullinen sovitus. Se on jännittävä tilaisuus: onko ne kengät nyt sitten mieleiset, istuuko ne varmasti jalkaan. Kuten tässäkin tapauksessa, kengät olivat mieleiset, jalkaan istuvat ja sekä saajansa että tekijänsä hyvin onnellinen, mikä on kaikista parhainta tässä työssä. Sittemmin kengät on kiertäneet festareita ja keikkoja, asiakkaan kommenttia voit lukea etusivulta. 😊
